Ramboll Finland Oy teki loppuvuodesta 2023 Helsingin kaupungille selvityksen koskien kaupungin hankintaryhmien sisältämiä strategisia raaka-aineita.
Mitä ovat strategiset raaka-aineet?
Euroopan komissio on määritellyt joukon taloudellisesti tärkeitä raaka-aineita kriittisiksi raaka-aineiksi niihin liittyvän suuren toimitusriskin takia. Kriittiset raaka-aineet ovat olennaisia useiden toimialojen kannalta ja niitä käytetään kaikkialla maailmassa esimerkiksi älypuhelimissa, sähköajoneuvoissa sekä lasin ja kasvilannoitteiden valmistuksessa.
Osa kriittisistä raaka-aineista on määritetty edelleen niin sanotuiksi strategisiksi raaka-aineiksi sen perusteella, millainen merkitys näillä on muun muassa vihreän ja digitaalisen siirtymän kannalta. Strategisia raaka-aineita hankitaan pääasiassa EU:n ulkopuolelta ja joidenkin raaka-aineiden osalta EU on riippuvainen vain yhdestä maasta (kuva). Strategisten raaka-aineiden globaalin kysynnän odotetaan kasvavan merkittävästi lähivuosikymmenien aikana digitalisaation ja vihreän siirtymän johdosta. Samaan aikaan niiden saatavuuteen ja toimitusvarmuuteen liittyy riskejä. Euroopan komissio onkin vuonna 2023 hyväksynyt kriittisiä raaka-aineita koskevan säädösehdotuksen, jonka tavoitteena on varmistaa kriittisten raaka-aineiden turvattu, monipuolinen, kohtuuhintainen ja kestävä saanti EU:ssa.
Helsingin kaupunkistrategiassa 2021–2025 on asetettu Helsingille tavoite olla hiilineutraali vuonna 2030 ja hiilinolla vuonna 2040. Ilmastonäkökulma huomioidaan erityisesti kaupunkirakentamisessa, liikkumisessa ja energiaratkaisuissa. Sähköautoinfran kehittäminen nähdään yhtenä tärkeänä toimenpiteenä älykkään ja päästöttömän liikenteen edistämisessä, ja digitalisaation mahdollisuuksia halutaan hyödyntää kaupungin kehittämisessä.
Jotta strategiassa asetetut kunnianhimoiset tavoitteet voidaan saavuttaa, on meidän välttämätöntä tarkastella eri toimien vaikutuksia myös luonnonvarojen kulutuksen näkökulmasta. Kiertotalouden mukaisilla ratkaisuilla voidaan tehokkaasti tukea kaupungin ilmastotyötä. Rambollin selvitys toteutettiinkin osana Helsingin kierto- ja jakamistalouden toimenpideohjelmaa.
Hankintaryhmien perkausta ja vaikutusten arviointia
Selvityksessä paneuduttiin sellaisiin strategisia raaka-aineita sisältäviin tuoteryhmiin, joiden katsottiin olevan Helsingin kaupungin hankinnoissa olennaisia. Työssä tarkasteltiin pääosin emoyhtiön tekemiä hankintoja. Selvitystä varten haastateltiin kaupungin hankinta-asiantuntijoita sekä muita asiantuntijoita. Lisäksi työssä on hyödynnetty kirjallisuudesta saatavia tietoja sekä Rambollin omaa asiantuntemusta.
Selvitykseen valittiin ajoneuvot, ajoneuvojen latausinfra, aurinkopaneelit, lämpöpumput, ICT-laitehankinnat (puhelimet, tabletit, tietokoneet) sekä robotiikka. Tuotteiden osalta selvitettiin vuosittaisia hankintamääriä ja näihin mahdollisesti odotettavia muutoksia. Lisäksi tuotteille tehtiin vaikuttavuusarviointia selvittämällä ja laskemalla mahdollisuuksien mukaan tuotteiden sisältämien strategisten raaka-aineiden määriä sekä arvioimalla tuotteiden merkitystä huoltovarmuuden kannalta.
Strategisten raaka-aineiden kierrätyksen näkökulmasta tarkempaan tarkasteluun valikoituivat ICT-laitteet ja ajoneuvot. Molemmat tuoteryhmät kuuluvat tuottajavastuun piiriin. Ajoneuvojen ja akkujen kierrätystä tehdään Suomessa, ja käytössä on käsittelymenetelmiä, joilla akkujen sisältämiä strategisia raaka-aineita voidaan saada talteen. Vuonna 2023 voimaan tullut EU:n akkuasetus asettaa tavoitteet kierrätettyjen akkujen sisältämien materiaalien talteenotolle sekä kierrätettyjen materiaalien käyttöosuuksille. Tämä tulee kirittämään akkujen kierrätysteknologioiden kehittämistä. Kehitteillä on myös uudenlaisia akkuteknologioita, joissa erityisen riskialttiita raaka-aineita, kuten kobolttia, pyritään korvaamaan muilla materiaaleilla.
ICT-laitteet sisältävät useita eri mineraaleja ja metalleja. Yksittäisten materiaalien pienet määrät vaikeuttavat kuitenkin niiden talteenottoa ja kierrättämistä. Lisähaasteen muodostaa se, ettei ICT-laitteita ole toistaiseksi lähtökohtaisesti suunniteltu kierrättämisen näkökulmasta. ICT-laitteiden sisältämien strategisten raaka-aineiden erottelulle ja talteenotolle on kehitetty erilaisia menetelmiä, mutta niiden taloudelliseen kannattavuuteen vaikuttaa muun muassa niiden energiaintensiivisyys, hinta sekä soveltuvuus erilaisille metalleille. Suomessa elektroniikkajätteen kierrätys ja käsittely on valtakunnallisesti järjestetty, mutta metallien talteenottoon ei ole olemassa vielä viimeisteltyä kokonaisprosessia tai kaupallisia toimijoita.
Suosituksia hankintoihin
Selvityksen pohjalta työssä annettiin suosituksia sille, miten Helsingin kaupunki voi omissa hankinnoissaan edistää strategisten raaka-aineiden kestävää käyttöä ja kiertotaloutta. Ensinnäkin on tärkeää hankkia pitkäikäisiä, korjattavia tuotteita. Hankinnoissa olisi hyvä myös mahdollisuuksien mukaan suosia tuotteita, joiden valmistuksessa on käytetty kierrätettyjä raaka-aineita. Tärkeäksi työkaluksi nostettiin lisäksi hankintapolitiikat ja ohjeet, joiden avulla voidaan muun muassa ohjata tuotteiden valintaa, elinkaarta ja käytöstä poistoa sekä optimoida hankintaprosesseja.
Hankintavaiheen markkinavuoropuhelu on hyvä tapa viestiä markkinoille kaupungin tavoitteista, saada tärkeää tietoa tarjolla olevista ratkaisuista ja mahdollisuuksista sekä tunnistaa potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Selvityksessä luotiinkin kattava lista kysymyksistä, joita markkinavuoropuhelussa voidaan esittää.
Viimeisenä suosituksena esitettiin pienen mittakaavan pilotointia. Pilottihankkeiden avulla kaupunki saa käytännön kokemusta uudenlaisista tuotteista ja palveluista sekä rohkaisee toimijoita kehittämään ja tarjoamaan luovia ratkaisuja (ks. vinkkilaatikko).
Kysy esimerkiksi näitä markkinavuoropuhelussa:
- Millaisia ratkaisuja toimittajalla on jo olemassa strategisia raaka-aineita sisältävien tuotteiden kierrättämiseen erityisesti strategisten raaka-aineiden talteenoton ja hyödyntämisen kannalta?
- Millaisia ratkaisuja toimittaja voisi kehittää strategisten raaka-aineiden kierrätykseen liittyen?
- Miten toimittaja arvioi tuotteidensa tai palveluidensa ympäristövaikutuksia?
- Kuinka toimittaja varmistaa, että käyttämänsä materiaalit ovat kestävällä tavalla hankittuja tai kierrätettyjä?