Vuosaarelaisen taloyhtiön asuntojen arvo kasvoi samalla kun asumismukavuus parani. Asukkaat yllättyivät energiaremontin hyödyistä.

Vuosaarelaisen taloyhtiön Pieni Villasaarentien remontteja oli lykätty vuosikausia, ja nyt edessä oli mittava projekti. 1960-luvun kerrostalo vaati perusteellista energiaremonttia. Pitkällä listalla oli mm. julkisivuremontti, lisälämmöneristys, salaojien uusiminen sekä siirtyminen maalämpöön.

Työmäärästä huolimatta taloyhtiön puheenjohtaja Risto Lähteenmäki lähti urakkaan energisenä, sillä lopputulos palkitsee. ”Meille selvisi aikaisessa vaiheessa, että energiaremontti toisi mukanaan pysyviä säästöjä. Vaikka rahoitusvastike nousee, niin hoitovastike alenee.”

Valtiolta lähes 300 000 euroa avustusta

Taloyhtiö lähti liikkeelle selvittämällä erilaiset rahoitusvaihtoehdot. Vaihtoehtoina tarkasteltiin kolmea rahoitusvaihtoehtoa ja niiden mahdollisia yhdistelmiä.

Osakkaat saatiin pian remontin puolelle, sillä energiaremontti maksaa itsensä takaisin. Koska laajamittaiseen remonttiin kuului energiaremontin lisäksi paljon muuta, oli toimenpiteisiin mahdollista saada ARA:n avustusta, jota taloyhtiö sai lopulta vajaat 300 000 euroa.

Lämpöä riittää myös kovilla pakkasilla

Meneillään oleva energiaremontti vie ainakin pari vuotta, mutta tuo mukanaan paljon hyötyjä. Energiaremontissa irrottaudutaan kaukolämmöstä ja sen tilalle otetaan maalämpö. Koviin pakkastalviin varaudutaan pienellä sähkökattilalla, joka toimi varavoimalana. Katoille asennetaan aurinkopaneelit, joista saadaan sähköä taloyhtiölle ja pumpuille. Lisäksi käytössä on hyvityslaskenta, jolloin energian ylijäämä jyvitetään osakkaille.

Kun taloon tehdään lisälämmöneristys ja lämpörappaus sekä uusitaan ikkunat, saadaan rakenteellinen veto ja ilmavuodot pois. Lämmitysjärjestelmä säädetään kokonaan uusiksi ja vähintään kolmasosaan huoneistoista asennetaan anturit, jotta lämpötilaa voidaan seurata ja säätää.

”Lämpö valuu tämän ikäisissä taloissa helposti hukkaan, minkä tunsi ennen kyllä nahoissaan talvipakkasilla”, Risto Lähteenmäki kertoo. ”On tärkeää saada asumisen laatu nykypäivän vaatimusten mukaiseksi. ”

Asuntojen arvo ylös, hiilidioksidipäästöt alas

Energiaremontti yhdistettynä julkisivuremonttiin vaikuttaa huoneistojen arvon nousuun. Asuntojen myytävyys on aivan eri luokkaa kuin mitä se oli ennen remonttia. Maalämmön ja aurinkopaneelien ansiosta kiinnostavuus nousee aivan uudelle tasolle.

Remontti voi vaikuttaa myös tulevan asukasprofiilin syntymiseen sellaisille, jotka etsivät energiatehokasta asuntoa. Asukasprofiili saattaa muuttua nuorempien lapsiperheiden suuntaan. Remontin loppuvaiheessa tapahtuvassa pihasuunnittelussa otetaan tämä asia huomioon.

”On mielenkiintoista nähdä millaiseksi asukasjoukko muotoutuu seuraavan kymmenen vuoden aikana”, Lähteenmäki pohtii.

Mutta on remontista muutakin iloa. Asunto-osakeyhtiön hiilidioksidipäästöt pienenevät noin 140 tonnin verran vuositasolla, eli parhaimmillaan noin 14 suomalaisen vuosittaisen hiilijalanjäljen verran.

Lue lisää, kuinka saat energiaremontin tehokkaasti aluille myös omassa taloyhtiössäsi. Haluatko toteuttaa energiaremontin Helsingissä? Ota yhteyttä puolueettomaan ja maksuttomaan Taloyhtiöiden energianeuvontaan tällä lomakkeella.

Viimeisimmät artikkelit