Kuvassa hallituksen puheenjohtaja Ilkka Huttunen ja Matti Kupari. (Kuva: Jussi Rekiaro)

Meilahtelainen Asunto Oy Mannerheimintie 106 voitti Helsingin ympäristöpalkintokilpailun vuonna 2020. Kilpailulla etsittiin taloyhtiöitä, joissa on toteutettu tuntuvasti energiankulutusta vähentäviä tai merkittävästi energiaomavaraisuutta lisääviä remontteja.

Vuonna 1939 rakennettuun taloon on tehty 2000-luvulla useita energiankulutusta pienentäviä remontteja: patteriverkosto on säädetty ja ikkunat, hissi sekä yleisten tilojen valaistus on uusittu. Vuoden 2018 lopulla taloyhtiö siirtyi kaukolämmöstä maalämmön käyttäjäksi.

”Mitä nopeammin siirrytään maalämpöön, sitä nopeammin päästään säästämään. Tämä on erittäin edullista pitkällä tähtäimellä taloyhtiölle”, kertoo Matti Kupari taloyhtiönsä kokemuksista. ”Taloyhtiön maalämpöremontin suunnitteluvaiheessa lähdettiin siitä, että remontilla säästetään noin 45 prosenttia lämmityskustannuksissa. Se on merkittävä asia.”

Maalämpöön liityttäessä lähes puolet asukkaista otti käyttöön myös maaviilennyksen. Taloyhtiön tarvitsema energiamäärä on remonttien jälkeen kolmannes aikaisemmasta, ja ostoenergian säästö on lopulta yli 50 prosenttia.

”Jos olisi pelkästään otettu käyttöön maalämpö, vastiketta ei olisi tarvinnut nostaa. Koska viilennysputkisto rakennettiin kaikkia huoneistoja varten, remontin jälkeisenä vuonna vastiketta päätettiin nostaa 20 senttillä neliötä kohden”, Kupari kertoo.

Energiaremontin etuina hän näkee taloudelliset syyt, asumismukavuuden ja viihtyvyyden, asunnon arvon nousun sekä ekologisuuden. Rakennusten lämmitys aiheuttaa 56 prosenttia Helsingin hiilidioksidipäästöistä, joten energiaremontti on taloyhtiöltä merkittävä ympäristöteko.

”Tässäkin tapauksessa hiilidioksidipäästöjä säästetään yli 100 000 kiloa per vuosi.”

 

Voitaisiinko sinunkin taloyhtiössäsi tehdä energiaremontti? Lisätietoja löydät Energiaremontit-sivulta.

Viimeisimmät artikkelit