Vastuullisuusohjelmamme ydin on kestävien ja elinvoimaisten kaupunkiympäristöjen kehittäminen

Sponda Oy

Spondan uusi vastuullisuusohjelma otettiin käyttöön alkuvuodesta 2020. Koronapandemiasta huolimatta saavutimme merkittäviä tuloksia ekotehokkuuden parantamisessa ja vähensimme kiinteistöjen haitallisia ympäristövaikutuksia. Huomioimme vähähiilisyyden kiinteistökehityshankkeissamme suunnitteluvaiheesta lähtien, jolloin vaikuttamismahdollisuus on suurin. Nostimme kierrätysastettamme ja energiatehokkuustoimenpiteemme ylittivät tavoitetason viisinkertaisesti. Lisäksi vähensimme energian- ja vedenkulutusta huomattavasti.

Päätimme Energiatehokkuusohjelma 2020:n, jonka aikana vähensimme energiankulutusta vuosien 2001–2005 keskimääräisestä kulutuksesta 26,7 %, ylittäen samalla ohjelman tavoitteet.

Aloitimme uuden Energiatehokkuusohjelma 2030:n, ja ohjelman ensimmäisenä vuonna vähensimme energiankulutusta 10 % vuosien 2016–2018 keskiarvosta.

Myös ilmastotiekarttamme tavoitteet ylittyivät ja CO2 -päästömme vähentyivät 26,1 % vuosien 2016–2018 keskiarvosta.

Sponda sijoittui jälleen vuonna 2020 kansainvälisen GRESB -vastuullisuusarvioinnissa vertailuryhmänsä kärkipäähän. Vertailun kärkisijat sekä meille myönnetyt Green Star -tunnustus ja täydet viisi tähteä ovat osoituksia kokonaisvaltaisesta sitoutumisestamme vastuulliseen ja kestävään liiketoimintaan.

2021

Commitments

  • Vastuullisuus on Spondan strateginen painopistealue. Otamme ympäristönäkökohdat, kuten energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden huomioon kiinteistöjemme suunnittelussa, kehittämisessä, ylläpidossa ja vuokrauksessa.
  • Sponda on sitoutunut vähentämään kiinteistöjen vertailukelpoista energiankulutustaan 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, vuosien 2016-2018 keskiarvoon verrattuna.
  • Sponda on kiinteistöjen energiankulutuksen osalta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
  • Sponda on sitoutunut saavuttamaan energiatehokkuustoimenpiteillä 7,5 prosentin säästön vuoteen 2025 mennessä, vuoden 2015 tasoon verrattuna.
  • Lisäämme omaa uusiutuvan energian tuotantoa kiinteistöissämme vuosittain.

Achievements

No achievements available for this year.

2020

Commitments

  • Vastuullisuus on Spondan strateginen painopistealue. Otamme ympäristönäkökohdat, kuten energiatehokkuuden, huomioon kiinteistöjemme suunnittelussa, kehittämisessä, ylläpidossa ja vuokrauksessa.
  • Sponda on sitoutunut vähentämään Suomen kiinteistöjen vertailukelpoista energiankulutustaan 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, vuosien 2001-2005 keskiarvoon verrattuna.
  • Sponda on sitoutunut vähentämään Suomen kiinteistöjen vertailukelpoista energiankulutustaan 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, vuosien 2016-2018 keskiarvoon verrattuna.
  • Sponda on kiinteistöjen energiankulutuksen osalta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
  • Sponda on sitoutunut saavuttamaan energiatehokkuustoimenpiteillä 7,5 prosentin säästön vuoteen 2025 mennessä, vuoden 2015 tasoon verrattuna.
  • Lisäämme omaa uusiutuvan energian tuotantoa kiinteistöissä vuosittain.

Achievements

  • Ylitimme vuodelle 2020 asetetut ilmastotavoitteet. Otimme käyttöön hiilijalanjälkilaskennan uudis- ja peruskorjauskohteissamme ja kartoitimme arvoketjun Scope 3 CO2-päästöt.
  • Ylitimme energiatehokkuusohjelmiemme tavoitteet. Vähensimme energiankulutusta vuosien 2001–2005 keskimääräisestä kulutuksesta 26,7 %.
  • Vähensimme energiankulutusta 10% ja CO2-päästöjämme 26,1% verrattuna vuosien 2016-2018 keskiarvoon.
  • Sponda ylitti kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (TETS) yhden prosentin vuositavoitteen viisinkertaisesti ja on jo lähes saavuttanut 7,5 %:n säästötavoitteen vuoteen 2025 mennessä.
  • Ylöjärvellä sijaitsevassa kauppakeskus Elossa otettiin käyttöön Suomen suurin kattorakenteinen aurinkovoimala maaliskuussa. Ensimmäisen vuoden aikana yli miljoonan watin aurinkovoimala kattoi 24 prosenttia kauppakeskuksen sähkönkulutuksesta.

2019

Commitments

  • Vastuullisuus on Spondan strateginen painopistealue. Otamme ympäristönäkökohdat, kuten energiatehokkuuden, huomioon kiinteistöjemme suunnittelussa, kehittämisessä, ylläpidossa ja käytössä.
  • Sponda on sitoutunut vähentämään Suomen kiinteistöjen vertailukelpoista energiankulutustaan 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, vuosien 2001-2005 keskiarvoon verrattuna.
  • Spondan on sitoutunut saavuttamaan energiatehokkuustoimenpiteillä 7,5 prosentin säästön vuoteen 2025 mennessä, vuoden 2015 tasoon verrattuna.

Achievements

  • Sponda saavutti vuodelle 2019 asetetut ilmastotavoitteensa.
    Sponda eteni kohti vuoden 2020 energiatehokkuusohjelman päämäärää, jossa tavoitteena on vähentää energiankulutusta 20 % vuosien 2001–2005 tasosta. Vuoden 2019 loppuun mennessä energiatehokkuutta oli parannettu 18,7 prosenttia ja näin ollen olimme saavuttaneet energiatehokkuusohjelmamme tavoitteesta 94 prosenttia.
  • Sponda saavutti kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (TETS) yhden prosentin vuositavoitteen reilusti ja on hyvässä vauhdissa saavuttamassa 7,5 %:n säästöt vuoteen 2025 mennessä.
  • Rakennutimme Ylöjärvellä sijaitsevan kauppakeskus Elon katolle yli 3 000 aurinkopaneelin voimalaitoksen. Se on Suomen ensimmäinen yli miljoonan watin ja samalla Suomen suurin kattorakenteinen aurinkovoimala.

2018

Commitments

  • Vastuullisuus on Spondan strateginen painopistealue. Otamme ympäristönäkökohdat, kuten energiatehokkuuden, huomioon kiinteistöjemme suunnittelussa, kehittämisessä, ylläpidossa ja käytössä.
  • Sponda on sitoutunut vähentämään Suomen kiinteistöjen vertailukelpoista energiankulutustaan 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, vuosien 2001-2005 keskiarvoon verrattuna.
  • Spondan on sitoutunut saavuttamaan energiatehokkuustoimenpiteillä 7,5 prosentin säästön vuoteen 2025 mennessä, vuoden 2015 tasoon verrattuna.

Achievements

  • Sponda saavutti vuodelle 2018 asetetut ilmastotavoitteensa.
  • Sponda eteni kohti vuoden 2020 energiatehokkuusohjelman päämäärää, jossa tavoitteena on vähentää energiankulutusta 20 % vuosien 2001–2005 tasosta. Vuoden 2018 loppuun mennessä energiatehokkuutta oli parannettu 16 prosenttia ja olimme saavuttaneet energiatehokkuusohjelmamme tavoitteesta 82 prosenttia.
  • Sponda saavutti kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (TETS) yhden prosentin vuositavoitteen reilusti ja on hyvässä vauhdissa saavuttamassa 7,5 %:n säästöt vuoteen 2025 mennessä.

Yrityksen kuvaus

SPONDA OY on yksi Suomen johtavista kiinteistösijoitusyhtiöistä. Olemme kiinteistöalan suunnannäyttäjä, luotettava toimitilakumppani sekä vastuullinen kiinteistöjen ja kaupunkikeskustojen kehittäjä. Omistamme, vuokraamme ja kehitämme toimistotiloja, liiketiloja ja kauppakeskuksia Suomen suurimmissa kaupungeissa. Rakennamme toimintaympäristöjä, jotka luovat edellytykset asiakkaidemme menestykselle. Spondan sijoituskiinteistöjen vuokrattava kokonaispinta-ala on noin 1,0 miljoonaa neliömetriä.

Lisätietoja: sponda.fi.