Kestävä kehitys on uuden strategiamme keskiössä ja tulevaisuudessa se läpäisee kaiken toimintamme. Yliopistona rakennamme kestävää tulevaisuutta.

Aalto-yliopisto

Vuoden 2020 aikana vahvistimme uuden strategiamme vuosille 2021–2024, jonka mukaisesti tehtävänämme on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Olemme yliopistona sitoutuneet huomioimaan kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toiminnassamme.

2021

Åtaganden

Aalto-yliopiston tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Vastaaminen yhteiskunnan suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja yhteiskunnan eriarvoistumiseen, on yliopiston keskeinen tavoite. Aalto-yliopiston tavoitteena on laajentaa vastuuta koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta sekä kehittää oppimiskokemusta.

Pyrimme tulevaisuudessa sisällyttämään kestävän kehityksen ja monialaisen oppimisen ohjelmiin. Tutkimuksessa tavoitteenamme on kehittää vahvoja osaamiskeskittymiä avainalueillamme, ja tuoda yhteen monipuolista osaamista ratkomaan maailman suuria haasteita.

Aalto-yliopisto on sitoutunut vähentämään kiinteistöjen energiankulutuksen päästöjä 30 prosenttia vuoden 2019 tasolta vuoteen 2024 mennessä.

Aalto-yliopiston kampuksen hiilijalanjälkeä pienennetään edelleen, tavoitteena hiilineutraalius 2030.

Uuden strategian myötä toimintasuunnitelmat tarkentuvat syksyn 2021 aikana.

Prestationer

Inga prestationer för iår.

2020

Åtaganden

  • Aalto-yliopistokiinteistöt Oy sitoutunut toimitilojen energiatehokkuussopimuksessa tavoittelemaan 7% energiansäästöä vuoteen 2020, kokonaistavoitteena 10% energiansäästö vuoteen 2025. Aalto-yliopisto pyrkii tukemaan tavoitteen toteutumista.
  • Aalto-yliopisto pyrkii kannustamaan opiskelijoita kestävän kehitykseen linkittyviin opintoihin, mm teemaan fokusoiduin maisteriohjelmiin. Esim. Creative Sustainability  -maisteriohjelmaan 43 opiskelijaa/vuosi.
  • Aalto-yliopiston monitieteinen tutkimusyhteisö paneutuu erityisesti poikkitieteellisiin ongelmiin ja yhteiskunnan suuriin haasteisiin. Aalto-yliopisto tulee toteuttamaan merkittäviä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sen vaikutusten hallintaan liittyviä monialaisia hankkeita. Aalto-yliopiston teemaan linkittyviä ohjelmia ovat mm Clima-te-KIC; KIC Raw Materials; Materials Platform; infrat, mm. Bioeconomy ja RawMatters; Aalto Global impact. 

Prestationer

Energian hiilidioksidipäästöt pienenivät n.18%: Metsähovin polttoöljyn tarve väheni peruskorjauksen myötä (Scope 1) ja hiilivapaan Fortum-ekolämpötuotteen osuutta kiinteistökannan lämmityksessä kasvatettiin (Scope 2). Myös ostetun kokonaisenergian määrä väheni, mikä vaikutti hiilipäästöjen pienenemiseen.

Fortum ja Aalto-yliopiston tutkijat kehittivät Aalto Works -korttelin lämpöpumpputeknologiaan perustuvaa energiaratkaisua. Nanotalon hukkalämpöä hyödyntävä alueellinen lämmönsiirtoverkko mahdollistaa keskitetyn lämmöntuotantoratkaisun ja toimii erinomaisena tutkimusalustana. Yhteistyösopimus Fortumin kanssa allekirjoitettiin kesällä 2020. AW-korttelin energiaratkaisua laajennetaan vaiheittain tulevina vuosina. Ratkaisu vähentää kampuksen lämmityksen ja jäähdytyksen päästöjä noin 25 prosenttia.

Otaniemen kampuksen luontopääomakartoituksen jatkotyönä tehty benchmark-raportti valmistui. Raportti esittelee erilaisia keinoja vahvistaa kampuksen virkistysmahdollisuuksia, luontopohjaisia ratkaisuja ja lajikirjoa.

Lukuvuonna 2020–2021 Aalto-yliopistossa kestävään kehitykseen keskittyy yhdeksän maisteriohjelmaa. Creative Sustainability -ohjelman Systems Thinking -kurssin tarkastelualueena oli Otaniemen kampus. Opiskelijoiden tehtävänä oli ideoida sosiaalisia ja ekologisia synergioita, jotka tukevat Aalto-yliopiston tavoitetta kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Syksyllä 2020 toteutettiin ISCN-verkoston tuella ja yhteistyössä ACRE:n ja AYY:n kanssa Aalto Green Nudge team -ohjelma, joka perustui UNEP:in julkaisuun The Little Book of Green Nudges. Ohjelmassa 9 vapaaehtoista opiskelijatiimiä toteutti käytännönläheisiä, kampuksen kestävyyttä edistäviä projektipilotteja. Tiimien mentoreina toimi 11 aaltolaista asiantuntijaa. Heidän joukossaan oli tutkijoita, henkilökunnan ja ylioppilaskunnan edustajia. Climate University -yhteistyöprojektin tuloksena julkaistiin yhdeksän eri verkkokurssia kiertotaloudesta, kestävyydestä ja ilmastonmuutoksesta. Kursseja voi suorittaa niin osana tutkintoa kuin itsenäisinä, kaikille avoimina verkkokursseina.

Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamista hankkeista Aalto-yliopiston koordinoimat kestävää kehitystä tukevat tutkimushankkeet jatkuivat ja uusia aloitettiin. Uusia hankkeita ovat esimerkiksi tekstiiliteollisuutta edistävä FINIX, kestävää kaupungistumista edistävä SmartLand ja uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä edistävä ValueBioMat. Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi 10,5 M€ Aalto-yliopistolle bioinnovaatiokeskuksen perustamista varten.

Aalto Sustainability Talks -sarja syksyllä 2020 pureutui Aallossa tehtävän tutkimuksen kautta kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDG) teemoihin. Kestävän kehityksen periaatteita on edistetty vuoden 2020 aikana myös henkilöstön ja opiskelijoiden tasa-arvon, monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden saralla.

Aalto-yliopisto on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan ja eliminoimaan syrjiviä rakenteita ja käytäntöjä. Tavoitteet keskittyvät sukupuolijakaumien tasaamiseen alojen välillä, tasa-arvon edistämiseen akateemisilla urilla, sekä inklusiivisen kulttuurin rakentamiseen, joka huomioi kansainvälisen henkilökunnan ja eri vähemmistöjen tarpeet.

Lue lisää ilmastotyön saavutuksistamme.

2019

Åtaganden

  • Aalto-yliopistokiinteistöt Oy sitoutunut toimitilojen energiatehokkuussopimuksessa tavoittelemaan 7 % energiansäästöä vuoteen 2020, kokonaistavoitteena 10 % energiansäästö vuoteen 2025. Aalto-yliopisto pyrkii tukemaan tavoitteen toteutumista.
  •  Aalto-yliopisto pyrkii kannustamaan opiskelijoita kestävän kehitykseen linkittyviin opintoihin, mm teemaan fokusoiduin maisteriohjelmiin. Esim. Creative Sustainability -maisteriohjelmaan 43 opiskelijaa/vuosi.
  • Aalto-yliopiston monitieteinen tutkimusyhteisö paneutuu erityisesti poikkitieteellisiin ongelmiin ja yhteiskunnan suuriin haasteisiin. Aalto-yliopisto tulee toteuttamaan merkittäviä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sen vaikutusten hallintaan liittyviä monialaisia hankkeita. Aalto-yliopiston teemaan linkittyviä ohjelmia ovat mm Climate-KIC; KIC Raw Materials; Materials Platform; infrat, mm. Bioeconomy ja RawMatters; Aalto Global impact
  • Aalto-yliopistokiinteistöt Oy jatkaa toimitilojen energiatehokkuussopimuksen toteuttamista, kokonaistavoitteena 10,5 % energiansäästö vuoteen 2025 (lähtötaso 2014). Aalto-yliopisto vähentää hiilidioksidipäästöjä kiinteistöjen lisäksi kaikessa toiminnassaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama hiilineutraalius 2030 -tavoite tukee tätä vahvasti.
  • Aalto-yliopisto tarjoaa kestävän kehityksen opetusta laaja-alaisesti. Climate University -hankkeen verkkokurssit valmistuvat 2020 aikana.
  • Aalto-yliopiston monitieteinen tutkimusyhteisö paneutuu yhteiskunnan suuriin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen. Vuoden 2020 aikana vahvistetaan uuden strategian “Shaping a sustainable future” 2021-2030 painopisteet.

Prestationer

  • Aalto-yliopistokiinteistöt Oy on vuoden 2019 aikana saavuttanut toimitilojen energiatehokkuussopimuksen välitavoitteen vuoden etuajassa. Nyt energiansäästöä on toteutettu 7,04 % vuoden 2014 lähtötasoon verrattuna.
  • Lukuvuonna 2019–2020 Aalto-yliopistossa kestävään kehitykseen keskittyy yhdeksän maisteriohjelmaa. Aalto-yliopiston suositun Creative Sustainability -maisteriohjelman sisäänotto on jatkunut. Ohjelma pääsi Financial Timesin kokoamalle globaalille kauppakorkeakoulujen parhaat käytännöt -listalle loppuvuodesta 2019. Vuoden 2019 aikana otettiin käyttöön uusi Curriculum Planner-opetussuunnitelmatyökalu johon sisällytettiin myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable DevelopmentGoals, SDGs). Vastuuopettajien tehtävänä oli määritellä pitääkö kurssi sisällään SDG-tavoitteita. Aallon noin 3000 kurssista 47 % käsittelee SDG-tavoitteita. 359 kurssia lukuvuosina 2020-22 käsittelee SDG#13, Climate action.
  • Laaja-alainen ja monitieteinen ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimus jatkui lukuisissa hankkeissa. Aalto-yliopisto on mukana Climate University -projektissa, joka on 11 yliopiston yhteistyöhanke vuosina 2019-2020. Hanke edistää ilmastonmuutoksen opetusta suomalaisissa korkeakouluissa ja lukioissa. Hankkeessa kehitettävät verkkomateriaalit ovat kaikille avoimia.

Yrityksen kuvaus

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tavoitteenamme on luoda kestävä tulevaisuus kehittämällä ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Laadukas tutkimus ja opetus, vaikuttavuus sekä jaetut arvot – vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö ovat Aalto-yliopiston tulevaisuuden perusta. Uudistamme yhteiskuntaa tutkimukseen perustuvan tiedon, luovuuden ja yrittäjämäisen ajattelutavan avulla. Yliopistossa on noin 12 000 opiskelijaa ja 4000 akateemisen henkilökunnan jäsentä, joista noin 40% on kansainvälistä. Kampuksemme on keskittynyt Espoon Otaniemeen ja toimintamme on globaalia.

Lisätietoja: aalto.fi.

Jussi Impiö
Head of Sustainability
+358 50 480 2555
jussi.m.impio@aalto.fi