Energiaekspertti edistää taloyhtiön asumisolosuhteiden paranemista, energiatehokkuutta ja yhteisöllisyyttä. Samalla pienennetään taloyhtiön kustannuksia ja tehdään ilmastotekoja. Energiaeksperttikurssin voi nyt suorittaa ajasta ja paikasta riippumatta. Energiaeksperttikurssi löytyy HSY:n verkkokurssipalvelusta Koutsista (koutsi.hsy.fi), jonne on tulossa jatkossa myös muita kestävään elämään liittyviä kursseja. 

HSY:n ilmastoinfo on pitänyt vuodesta 2018 alkaen taloyhtiön energiaeksperttikursseja kaksi kertaa vuodessa, parhaillaan on käynnissä viides kurssi.

– Energia-asiat olivat tuttuja jo kurssille tullessa, mutta energiaeksperttikurssi kiteytti ne tiiviiksi paketiksi juuri taloyhtiön hallituksen jäsenen näkökulmasta, kertoo juuri kurssilta valmistunut energiaekspertti Petja Partanen.

Energiaeksperttikurssilla käydään läpi perusasiat taloyhtiön energiankulutuksesta, siihen vaikuttavista teknisistä järjestelmistä ja energiankäytön tehostamismahdollisuuksista. Kurssin jälkeen on helpompi keskustella taloyhtiön energia-asioista niin isännöinnin ja huollon, taloyhtiön hallituksen kuin erilaisten palveluntarjoajien kanssa.

”Eksperttikurssilaiset ovat sitoutuneet viiden kerran kurssiin hienosti ja palaute on ollut erittäin positiivista”, kertoo eksperttikursseista vastaava HSY:n Ilmastoinfon energia-asiantuntija Jarkko Hintsala.

Kursseille kuitenkin mahtuu mukaan rajoitettu määrä osallistujia.

”Haluamme tuoda tiedon helposti kaikkien saataville”, kertoo Ilmastoviisaat taloyhtiöt hankkeen projektikoordinaattori Jenni Venäläinen.

”Nyt kurssin voi suorittaa silloin kun itselle sopii, ajasta ja paikasta riippumatta”, hän jatkaa.

Verkkokurssi löytyy HSY:n verkkokurssipalvelusta Koutsista (koutsi.hsy.fi), jonne on tulossa jatkossa myös muita kestävään elämään liittyviä kursseja.

Energiatehokkuustoimenpiteillä parannetaan usein myös asuinolosuhteita

Noin kolmannes taloyhtiön hoitovastikkeesta koostuu lämmityksen, kiinteistösähkön ja veden käytöstä.Energiaekspertti auttaa taloyhtiössä vähentämään näitä kuluja, lisäksi huoltoyhtiön käyntiveloitukset voivat pienentyä. Tuloksiin päästään pitämällä huolta kiinteistöstä suunnitelmallisesti, luomalla tiiviimmät suhteet huoltoon ja isännöintiin, synnyttämällä taloyhtiöön uutta viestintää ja keskustelua sekä toteuttamalla energiatehokkuustoimenpiteitä.

”Energiatehokkuustoimenpiteillä parannetaan usein myös asuinolosuhteita”, Hintsala muistuttaa.

Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä asuminen tuottaa noin kolmanneksen ja siitä energiankulutus suurimman osan. Yli puolet suomalaisista asuu taloyhtiöissä. Niiden vaikutukset ilmastonmuutoksen torjumiseen ovat hyvin merkittäviä. Nyt rakennettavat rakennukset ovat energiatehokkaita, mutta rakennuskantamme uudistuminen ja tätä kautta tapahtuva energiatehokkuuden parantuminen on hidasta. Olemassa olevien rakennusten energiatehokkuudella ja energian käytön tehostamispotentiaalilla on suuri merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

”Suurin osa tämän hetken rakennuskannan taloyhtiöistä on rakennettu 1960–1980-luvuilla. On tärkeää saada nämä yhtiöt tekemään töitä energiatehokkuuden eteen”, Venäläinen painottaa.

Ilmastoviisaat taloyhtiöt -hanke tähtää parempaan energiatehokkuuteen hyödyntämällä taloyhtiöstä kerättävää tietoa. Esimerkiksi sensoreista saatua sisäolosuhdetietoa hyödynnetään lämmityksen ohjauksessa. Energiaeksperttiverkkokurssi on toteutettu osana hanketta, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto.

Energiaekspertti-kurssi verkossa: https://koutsi.hsy.fi/ 

Lisätietoja

Jenni Venäläinen
projektikoordinaattori Ilmastoviisaat taloyhtiöt -hanke
040 841 9976
jenni.venalainen @ hsy.fi

Kirsi Sivonen
energia-asiantuntija
050 538 6313
kirsi.sivonen @ hsy.fi

Viimeisimmät artikkelit