Hanasaaren hiilivoimalaitos lopettaa toimintansa 1.4.2023 mennessä. Päätöksellä on merkittävä vaikutus kaupungin ja koko maan hiilijalanjälkeen.

”Hiilenpoltto Helsingin Hanasaaressa päättyy lähes kaksi vuotta etuajassa alkuperäisestä suunnitelmasta, millä on merkittävät positiiviset ilmastovaikutukset. Hanasaaren voimala on Suomen kolmanneksi suurin teollisuuden päästölähde ja sen osuus maamme kokonaispäästöstä on kaksi prosenttia. Kaupungin kokonaispäästöt laskevat ratkaisun myötä noin 20 prosenttia”, pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Hanasaaren aikaistettu sulkemispäätös on Helenille taloudellisesti kannattavaa muun muassa päästöoikeuksien kohonneen hinnan vuoksi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Hanasaaren voimalan sulkeminen olisi ajoittunut vuoden 2024 loppuun. Uuden aikataulun mukaisesti Hanasaaren kivihiilivoimalaitos siirtyy lämmityskaudeksi 2022–2023 varakäyttöön, kun Vuosaareen rakennettava biolämpölaitos saadaan tuotantoon. Tämän jälkeen Hanasaaren voimalaitos suljetaan lopullisesti.

Hanasaaren tuotanto korvataan nyt ensivaiheessa lämpöpumpuilla, lämmön varastoinnilla, biomassalla ja lämpökaupalla.

”Voimalaitoksesta luopuminen suunniteltua aiemmin on mahdollista, sillä olemme tehneet viime vuosina paljon työtä ja merkittäviä investointeja uusiutuvan ja päästöttömän lämmön ja sähkön tuotantoon. Helen on ollut uusien energiaratkaisujen edelläkävijä kautta historiansa, ja tämä päätös on vahva osoitus myös siitä. Helenillä on osaamista ja tahtoa vaikuttaa energiamurrokseen ja löytää ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Hiilineutraaleihin investointeihin on varattu kaikkiaan miljardi euroa, ja jo kolmannes investointipäätöksistä on tehty”, kertoo Helenin toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

Sulkemispäätöksen aikaistamisen myötä myös Hanasaaren hiilivarasto katoaa katukuvasta ja alue vapautuu vaiheittain kaupunkilaisten käyttöön.

”Vapautuvat alueet muodostavat jatkossa uuden keskuksen itäiselle kantakaupungille. Voimalaitostoimintojen ja hiilikasan väistyminen vapauttavat uniikkia kaupunkitilaa ja ranta-alueita elämyksellistä kaupunkiarkea mahdollistaville palveluille, toiminnoille sekä kaupunkilaisten vapaa-ajan viettomahdollisuuksille. Hanasaaren alueessa hieno mahdollisuus muodostuu myös sen kiinteästä yhteydestä Suvilahden ja Teurastamon alueisiin ja yhdessä alueella on valtava potentiaali kehittyä uudeksi urbaanin kulttuurielämän keskittymäksi”, pormestari Vapaavuori visioi.

Hiilineutraali Helsinki 2035

Helsingin kaupunki ja Helen ovat sitoutuneet hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Tavoite toteutetaan vaiheittain.

Kaupunginvaltuusto päätti Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisesta jo joulukuussa 2015, jolloin valmistelut käynnistettiin. Helenin henkilöstön ja organisaation sopeuttamista energiantuotannon muutoksiin on tehty siitä lähtien ja toimia jatketaan edelleen. Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisen ja tuotannon päättämisen jälkeen Helen luopuu kivihiilestä kokonaan viimeistään vuonna 2029, johon mennessä hiilenpoltto tulee päättymään myös Salmisaaren voimalaitoksessa.

Tulevaisuuden korvaavia energiaratkaisuja on haettu myös uusin ja innovatiivisin menetelmin. Helsingin kaupunki kysyi ratkaisuja Helsingin lämmittämiseksi kestävästi koko maailman energiaviisailta Helsinki Energy Challenge -kilpailussa. Haastekilpailulla etsittyjen ratkaisujen tavoitteena on päästä tulevina vuosina kokonaan eroon polttamiseen perustuvasta energiatuotannosta muun muassa Salmisaaren korvaavissa ratkaisuissa.

Kuva: Paavo Jantunen

Viimeisimmät artikkelit