04.1.2021

Ilmastonmuutos nuoren näkökulmasta

Viivi Huuska, TET-harjoittelija
Kuvituskuva. Kuvaaja: Julia Kivelä

Ilmastonmuutos on kuin vuoren rinnettä pitkin valuva, kaiken alleen peittävä laavavyöry, jonka tulemista ei voi estää mutta sitä voi hidastaa. Sen eteen voi kasata aitoja ja kaivaa lampia, joihin laava jähmettyy ja sen kulku hidastuu, mutta sitä ei voi enää täysin pysäyttää. Ilmastonmuutos pelottaa. Sitä ajattelee melkein päivittäin ja se herättää kysymyksiä ja epävarmuutta tulevasta. Minkälainen maapallon ilmasto on, kun olen aikuinen? Voiko silloin enää asua päiväntasaajalla? Kuinka monet pienet saarivaltiot ovat huuhtoutuneet tulvien alle jääden ikuisesti asuinkelvottomiksi? Kuolevatko jääkarhut sukupuuttoon? Ovatko Suomen lumiset talvet enää kaukainen muisto? 

Kaikki nuoret eivät ajattele ilmastonmuutosta yhtä paljon, vaikka aihe koskettaakin kaikkia ihan yhtä paljon. Osalle nuorista ilmastonmuutos on ainoastaan koulussa usein käsiteltävä asia, josta puhutaan puuduttavan usein, mutta sen ei ajatella koskevan itseään. Monille nuorille taas ilmastonmuutos on todella huolestuttava ja vahvasti omaan elämään liittyvä asia, jota ei voi jättää huomioimatta jokapäiväisessä elämässä. Ilmastonmuutokseen liittyvä pelko ja ahdistus sekä halu tehdä valintoja ja tekoja omalta osaltaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ajaa monia nuoria tekemään ilmastotekoja. Ilmastoahdistukseen auttaa konkreettisten tekojen tekeminen kuten kasvispainotteisesti tai vegaanisesti syöminen, vaatteiden ostaminen käytettynä, kierrätettyjen tavaroiden suosiminen ja päättäjiin vaikuttaminen ilmastolakoissa.

Monia nuoria innostaa ilmastotietoisempaan elämään myös omat idolit. Yksi suurimmista nuoria innoittaneista henkilöistä on ollut Greta Thunberg, joka on omalla toiminnallaan ja sinnikkäällä melun pitämisellä saanut kaikkien maailman ihmisten silmät kääntymään itseensä ja kuuntelemaan. Greta on inspiroinut erityisesti nuoria, sillä hän on elävä esimerkki siitä, että myös hänen ikäisensä nuori voi vaikuttaa tuhansien ihmisten mielipiteisiin ja edistää omalla toiminnallaan maailmanlaajuisesti ilmastoasioita. Hän on inspiroinut monia nuoria tajuamaan, että myös heidän mielipiteillään on väliä ja myös heidän teoillaan on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Hän on saanut myös monet nuoret nousemaan ja pitämään melua ilmastonmuutoksesta, koska asialle täytyy tehdä jotain nyt, eikä enää ole aikaa pysyä hiljaa.

Minulle itselleni ilmastonmuutos on tärkeä, melkein päivittäin ajateltava asia. Se todellakin huolestuttaa ja ahdistaa minua. Sen takia tulevaisuus tuntuu epävarmalta, koska ei voi tietää minkälaisessa kunnossa maapallo on, kun olen aikuinen. Minä pidän itseäni melko ilmastotietoisena. Aloitin kasvispainotteisesti syömisen suunnilleen kaksi vuotta sitten pääasiassa ilmastosyistä. Suosin myös vahvasti vegaanisia vaihtoehtoja ruokavaliossani, koska ne ovat hyvänmakuisia ja tekevät hyvää maapallolle. Ruokavalioni lisäksi panostan siihen, että pyrkisin ostamaan aina ainoastaan vastuullisesti tuotettuja tavaroita. Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että ostaisin ainoastaan sellaisia tavaroita, joita oikeasti tarvitsen. 

Ruokavalioni muodostumiseen on vaikuttanut vahvasti myös rakkauteni eläimiä ja luontoa kohtaan, jonka takia olenkin jättänyt lihan ruokavaliostani pois. Minua huolestuttaa myös paljon ilmastonmuutoksen vaikutukset erilaisille eläinlajeille ja luonnon monimuotoisuudelle. On hirveä ajatus, että jokin ainutlaatuinen eläinlaji kuolisi sukupuuttoon ihmisen toiminnan seurauksena.

Onneksi me kaikki voimme vaikuttaa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen ja hidastamiseen. Me kaikki voimme tehdä omalta osaltamme pieniä mutta merkityksellisiä tekoja omassa arjessamme. Osa pystyy vaikuttamaan enemmän ja osa vähemmän, mutta kenenkään pyrkimyksiä vastuullisempaan elämään ei saa vähätellä. Joku meistä saattaa huomioida ilmastoasiat vahvasti jokapäiväisessä arjessaan, kun toinen vasta totuttelee käyttämään julkista liikennettä auton sijaan. Molempien teot ovat kuitenkin ihan yhtä tärkeitä, sillä elämäntapojen muuttaminen ilmaston kannalta vastuullisemmaksi on aina parempi, kuin olla tekemättä mitään. Me kaikki voimme kantaa oman kortemme kekoon ja suojella yhdessä maapalloa, jotta se säilyisi yhtä ainutlaatuisena paikkana asua myös tuleville sukupolville.

 

Viivi Huuska, 9. luokkalainen Helsingistä

Viivi suoritti kaksiviikkoisen TET-jakson marraskuussa 2020 Helsingin ympäristöpalveluiden ilmastotiimissä. Artikkelin kirjoittaminen oli yksi työtehtävistä. Lisäksi TET-jakson aikana Viivi tutustui Helsingin kaupungin ilmastotavoitteisiin ja -ohjelmiin, osallistui kokouksiin, seurasi ilmastoaiheista somekampanjaa ja ideoi yhdessä tiimiläisten kanssa tulevia viestintäaiheita.

Viimeisimmät artikkelit