Vuosittainen Liikkujan viikko korostaa tänä vuonna eri liikkumisvalintojen vaikutuksia omaan talouteen ja energiankäyttöön. Myös Helsinki kertoo viikon aikana kestävästä liikkumisesta.

Liikkujan viikkoa vietetään 16.–22.9. Yhteiseurooppalainen viikko haastaa pohtimaan omia matkatottumuksia, erilaisia tapoja liikkua ja kestävän liikkumisen tuomia säästöjä. Tänä vuonna paneudutaan erityisesti kestävän liikkumisen taloudellisiin hyötyihin, jotka koskettavat yksilön lisäksi yksityisiä ja julkisia toimijoita sekä koko yhteiskuntaa. Viikko päättyy jo perinteeksi muodostuneeseen auton vapaapäivään 22. syyskuuta.

Liikkumisvalinnoilla voi vaikuttaa kustannuksiin ja energiankäyttöön

Arjen liikkumisvalinnoilla voi vaikuttaa omaan taloudelliseen tilanteeseen ja osallistua valtakunnallisiin energiansäästötalkoisiin. Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat kustannuksiltaan yksilölle edullisempia vaihtoehtoja kuin autoilu. Ne ovat myös ilmasto- ja ympäristöystävällisiä liikkumisvaihtoehtoja, joita suosimalla voi vähentää polttoaineiden kulutusta yhteiskunnassa.

”Liikenne tuottaa noin neljäsosan Helsingin hiilidioksidipäästöistä, ja suurin osa näistä päästöistä syntyy henkilöautoilusta. Osan omalla autolla tehdyistä matkoista pystyy helposti korvaamaan kestävillä kulkumuodoilla, kun matkat suunnittelee ja ketjuttaa etukäteen”, kehottaa ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikön päällikkö Laura Walin Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista.

Hyödynnä yhteiskäyttöisiä kulkuneuvoja matkaketjuilla

Matkaketjut, joissa yhdistyvät erilaiset kestävät kulkumuodot, mahdollistavat edullisen ja sujuvan liikkumisen kaupunkilaisille. Pienet etäisyydet taittuvat monesti kätevimmin jalan tai polkupyörällä, ja liityntäpysäköintiä hyödyntämällä voi omalla autolla aloitettua matkaa jatkaa joukkoliikenteen kyydissä.

”Auton vapaapäivänä 22.9. haluamme kannustaa erityisesti helsinkiläisiä autoilijoita liikkumaan päivän matkat muilla tavoin. Helsingissä on erinomaiset mahdollisuudet hyödyntää esimerkiksi erilaisia yhteiskäyttöisiä kulkuvälineitä – kaupunki- ja yhteiskäyttöpyörät ovat käteviä erityisesti siirtymämatkoille osana kestävää matkaketjua”, Walin sanoo.

Helsingissä toimivat liikenteen yhteiskäyttöpalvelut

Viimeisimmät artikkelit